Luomisvoimaa luonnosta-näyttely avattiin

Koskiston taidekeskuksen kesänäyttelyn "Luomisvoimaa luonnosta" avajaisia juhlittiin eilen runsaan juhlayleisön ja taiteilijayhteisön voimin. Kas-maalareista Tarja, Siru ja Sirkka olimme paikalla lämmintunnelmaisessa juhlassa. Meillä KAS-maalareilla on näyttelyssä oma valoisa tila, joka on kunnostettu tänä keväänä. Tilassa on suuri ikkuna, josta avajaispäivänä tulvi sisään aurinkoa, joka teki värikkäistä töistämme entistä hehkuvampia.

Työmme muodostavat sympaattisen ja omaleimaisen kokonaisuuden Koskiston monipuolisessa näyttelyssä.Tilamme ripustus oli kodikas ja mutkattomuutta oli lisätty tuomalla näyttelytilaan muutama tuoli, ruutuliina ja pelargoniaruukku. Työmme ovat elämänläheisiä, ne perustuvat havaintoon ja läsnäoloon, joten rekvisiitta sopii tilaan ja töihin oikein mukavasti. Joitakin töitämme on esillä myös kahvilan puolella.


Koskistossa on näyttelyn nimen mukaisesti esillä paljon luontoaiheita, mutta yllättävästi myös tekstiiliteoksia, installaatio ja kohtuullinen määrä abstrakteja teoksia. Koskiston emäntä Tia Tajakka piti avajaispuheen ja tulkitsi taiteilijoita sanomalla, että eräille luonto on malli, teoksen aihe, mutta toisia luonto innostaa maalaamaan ylipäätään. Se antaa voimaa, iloa ja energisoi, aiheet voivat tulla muualta. Näyttelyn kaikki teokset ovat myytävänä. Taideteoksella voi tuunata kotinsa yksilölliseksi. Kahvilassa on saatavana pieniä maalauksia ja taidepostikortteja. Kannattaa liittää Koskisto kesäretkiohjelmistoon.

Kuvassa avajaisvieraita


Kuvassa Koskiston isäntäpari avajaispuhetta pitämässä
12. 6. 2010

Koskistontie 80

07990 Elimäki

Hanki reittiohjeet

050 585 2026

* arvioidut ajat

koskistonmeijeri.fi

Työt Koskistoon

Matkan jälkeen rutistimme vielä voimamme ja laitoimme maalaukset näyttelykuntoon. Kesäkuun 4. päivänä matkasimme Elimäelle Koskiston taidekeskukseen töittemme kanssa. Koskiston puuhaihmisistä, Tia Tajakasta ja Juha Tuomaisesta, Juha oli meitä vastassa ja esitteli käyttöömme varatun näyttelytilan. Viimeistelytyöt olivat käynnissä ensi lauantain avajaisia varten.

Teipillä talon seinään-Koskistossa kiilapuissa

Meisissä näyttelyripustus oli karu, teokset kiinnitettiin teipillä talon seinään. (Kuvassa)

Tällä viikolla viemme edustavan otoksen maalauksia Koskiston taidekeskukseen, sen kesänäyttelyyn, jonka nimi on Luomisvoimaa luonnosta. Avajaiset ovat 12. 6. 2010. Tervetuloa!

http://www.koskistonmeijeri.fi/

Luontoa on myös kylissä ja kaupungeissa. Meri ja tuuli ovat luontoa.

Ihminen on osa luontoa, luonto on meissä. Maalaus on hyvin kehollista toimintaa, työskentely tapahtuu kokemusperäisen taidon varassa. Jälkeenpäin omaa työtään osaa selittää, kun tuntee taiteen teoriaa. Mutta ajattelu tekemisenä on maalauksessa keskeistä. Tekeminen on ajattelua, Maalatessa ei selitellä vaan maalataan. Maalausele jää kankaaseen ja kertoo tekijän liikkeen rytmistä ja voimasta. Eleen tunnistaminen tekee originaaliteosten katselusta niin palkitsevaa. Tekijä on niissä läsnä temperamentteineen.

Grande finale -matkan viimeiset työt

Kuva: järjestimme pienen spontaanin näyttelyn Meis-maalauksistamme.

Viimeinen päivämme muodostui ikimuistoiseksi. Iloksemme tapasimme täällä kaksi taiteilijakollegaa, abstarktin taidemaalarin Paulina Gerten Saksasta ja kreikkalaisen ystävänsa, kuvanveistajan Alekxandrios Zygouwitsin (En ole varma nimien kirjoitusasusta). Pariskunta elää ja työskentelee Kastellorozissa pääosan vuodesta. He pitävät täällä paikallisislle ihmisille kerran vuodessa näyttelyn. Paasimme aamulla vierailulle Alexandrioksen ateljeeseen. Se sijaitsi romanttisessa vanhassa kkariholvatussa tilassa aivan meren äärellä vesirajan tuntumassa. Ympärillä oli oliivipuulehto. Taiteilija oli veistänyt pihapiirin kalkkikivistä teokset suoraan paikalle. Vierailun tuottama ilo oli molemminpuolinen. Meistä oli hienoa nähdä kollegojen upeita veistosia ja herkkia maalauksia ja taiteiljathan aina haluavat teoksilleen yleisöä.

Tämänkertainen työpäivämme alkoi siis innostuksen vallassa. Viimeisen päivän rutistus tuotti taas meille kullekin ominaisella maalauseleella persoonallisia teoksia, tällä kertaa kohteina olivat lähinnä rakennukset. Ilta huipentui siihen, etta järjestimme pienen spontaanin näyttelyn majapaikkamme pihapiiriin. Ohikulkijat ottivat yllätysnäyttelyn innostuneesti vastaan. Ensimmaisen tunnin aikana vieraita oli toistakymmentä ja illan aikana varmasti useita kymmeniä. Uudet taiteilijaystävämme tulivat kunniavieraina avajaisiin ja kuulimme heiltä saaren taideilmapiiristä. Pikku kylille tyypilliseen tapaan taide-elämä on Kastellorozossa aika vaisua. Aleksandrios on usein yksinäinen ja palaakin mielellään muutamiksi kuukausiksi kotiinsa Pohjois-Kreikkaan.

Kuvat: Ylempi: Ateljee sijaitsi vanhassa holvatussa tilassa veden äärellä. Siellä ei ollut mukavuuksia. Taiteilijat elivät varsin askeettisesti. Aleksandrios veisti taltalla ja vasaralla, ei käyttänyt koneita.

Alempi kuva Aleksandrios oli koristellut ateljeensa lattian reliefein ja antiikin kuvanveistäjien nimin.

Loppuiltamme kului juhlaillallisella, jossa söimme kokonaisena grillatun (pienehkön) vuohen. Eläimen vatsa täytettin riisillä ja pilkotuilla sisäelimillä, maksa ja munuaiset. Illalliseen kuului kreikkalaista salaattia ja viiniä.

Paras taidekin syntyy täysin vatsoin. Nälkätaiteilijuus on yksi taiteeseen liittyvista myyteistä.

Vareja vai valoa?

Kirkkaassa valossa paaosan ottavat valot ja varjot, illan hamartyessa paasevat varit paaosaan.
Aiheista on runsaudenpulaa, taallakin! Tanaan on maalattu varikkaita taloja, veneita, vuoria, kiviportaita, merta...

Huomenna on luvassa iltamaalausta sinisen hetken aikana.

Kastellorizon saaren valo

Pienessa 300 hengen kreikkalaisessa Kastellirizon kylassa oli useampikin Internet-kahvila. Blogi siis jatkuu.

""""

Lyhyen laivamatkan (3 km) jalkeen rantauduimme EU:hun, Kastellirizon saarelle (turkkilainen nimi Meis). Matka oli pieni, mutta ero nakymissa suuri: rannan laiturista vuoren rinteeseen kipuavat talot loistavat kirkkaina: valkeaa, sinista, keltaista, okraa. Kreikan sinivalkoinen lippu rinteessa ei kuitenkaan hehku yhta kirkkaana kuin Turkin punaiset liput.

Kylan kuvat siirtyvat huomenna kankaalle? Olimme Kasissa maalanneet aiheista vaikeinta, merta. Taalla maisemaa hallitsevat kallioiset vuorenrinteet ja niihin tiiviisti asettuneet talot ja niiden valiset pienet kuja ja lukemattomat portaat. Naissakin nakymissa riitaa haastetta.

Taalla katse hakee aina itaan, koska lantta hallitsevat saaren omat kalliot. Maiseman taustana siintaa siten Taurus-vuorten jylha siluetti vaihdellen sinipunaisesta harmaan vihreaan auringon asennosta riipuen. Meri on taalla yhta sininen kuin meri itarannalla. Turkoosi puolestaan loistaa lukemattomissa savyissa. Kyla sijaitsee lahden poukamassa, joten taalla ei ole meressa kuohuja, heijastuksia kylla.

Maalaamisessa on aina kyse valosta ja varjosta. Taalla valo on pistavan kirkas ja se tulee paivalla ylhaalta, jolloin varjot ovat pienet ja eivatka niin selvasti havaittavissa kuin iltapaivalla. Olemme saarella vain 5 paivaa, joten ajan puutteen takia maalaamme kuitenkin myos keskipaivalla, vaikka paikalliset asukkaat viisaasti viettavat siestaa. Valot ja varjot vaihtuvat vauhdilla, joten myos siksi tyoskenneltava ripeasti. Nopeuteen pakottaa myos se, etta vesiliukoinen akryylivari, jota maalatessa kaytamme, kuivuu nopeasti. Aina se ei ehdi kankaalle saakka, vaan jahmettyy siveltimeen.

Uusia variyllatyksia tuli illalla; pilviin ilmestyivat vaaleanpunaiset reunat. Varipaletti on todella toinen kuin Suomessa. Valilla epailyttaa, ehtiikohan sen kanssa tulla lainkaan sinuksi.

Maasta toıseen

Huomenna sıırrymme ıdasta lanteen - Turkısta Kreikkaan. Mıtahan se vaıkuttaakaan varıpalettıın! Valo vaıhtuu vastavaloksı, tyylıt toısıksı, moskeıjat kırkoıksı.

Ihmısıka tuntuu pıenelta parıtuhatvuotısen lyykıalaısen, mereen uponneen kaupungin raunıoılla.

Blogı jatkuu, mikali Meisın saarelta löytyy ınternet-yhteys.

Turkkilaınen basaari

Voiko kuvitella vaärikkäämpää ja kiehtovampaa maalausaihetta kuin väkeä kuhiseva basaari? Turkkilaiset kutsuvat toria sillä nimellä. Kasin basaari oli katettu telttakankaalla, joka piti kuuman paahteen hallinnassa. Myytävänä on tuoksuvia mausteita, hedelmiä ja vıhanneksia ısoına röykkiöınä. Maalaiset ovat tulleet myymään hunajaa, yrttejä ja monenlaisia omenalajıkkeitaan. Kameran suljin rallatti, kuvattavaa oli niin paljon. 

Tänään maalasimme omia tulkintojamme turkkilaısuudesta. Mıtä se ikinä onkin. Yhdelle se merkitsee ystävällisiä ıhmiskasvoja, toiselle mattojen monimuotoısta ornamentiikkaa. Jollekın turkkilaisuus ilmenee minareetin silhuettına taivasta vasten. Meılle kaikille Turkki on inspiraation lähde. Tietenkin kieltä osaamattomalle ja paikallista kulttuuria liiemmin tuntemattomalle on tyytyminen melko pinnallisiin, tunnistettaviin Turkki-viitteisiin.  Lähinnä värikkyys, ornamentiikka ja valon voimakkuus liittyvät kuvissamme Turkiin. 

Naiset käyttävät Turkissa kukallisia haaremihousuja aivan yleisesti ja iäkkäät naiset pettävät päänsä huivein. Läheisten Kreikan saarten väestökin tulee viikottain vuorolaivalla ostoksille Kasiin. Noiden saarten karussa maassa kasvaa laihaa apetta vuohille ja lampaille, muttei hedelmiä tai vihanneksia. 

Pilvien siniset varjot

Kaupungın laıdalla on antiikin aıkainen teatteri, joka on ainoa meren äärelle rakennettu hellenistinen teatteri. Näyttämöseinaa, joka peittäisi näkymän merelle, ei kuulemma ole koskaan ollut. Katsomo on melko hyvin säilynyt. Rinteella kasvavat oliivipuut houkuttelevat uusiin tulkintoihın. Kıssat, koirat, koululaıset ja turistit parveilevat ympärıllä, jos asettuu paikalle maalaamaan. Rukouskutsu moskeijasta antaa oman mausteensa tunnelmaan. Tuntuu, etta värit villiintyvät 'ota kiinni  jos saat' -leikkiin ja määräävat itse paikkansa maalauksessa. 19.5., Kemal Atatürkin syntymäpaivän iltana, oli teatteri täynnä juhlanäytöstä katsomaan tulleita kaupunkilaisia, perheet pikkulapsineen. Päivällä menimme tutkimaan  vuorıstoa, aina 1800 metrin korkeudella olevalle vıhreälle kraaterilammelle. Vuorıstomaısemat olivat upeita, pilvien varjot värjäsivat rinteet sinisin sävyin. Maalauskankaat odottavat...

Taydessa touhussa

Kohtasimme heti aiheısta vaikeimman: meren. Etukateen pohdituttı paikallısen varimaailman erilaisuus kotoiseen verrattuna, mutta haasteeksı osoittautui itse kohde.

Toisen paivan aamuna meri jylisı ja kuohui. Miten maalata pauhu ja kuohunta, nakoishavaintona vai tunnelman tulkintana? Turkoosın ja mintunvihrean kankaalle osuvaan jarjestykseen saamiınen jo vaati hikea ja harrasta keskittymista. Entapa valkoiset kuohut; sumratenko? Yksikaan aalto tai maininki ei ole toisena hetkena entisensa.